Valokuvat

Vanhat valokuvat. Ne joista on raapusteltu lukemattomia lauluja, runoja ja ajatelmia. Kuinka noloa olisikaan löytää itsensä niistä kirjoittamasta. Nuo vanhat valokuvat, hetkien vankilat. Hopeisissa kehyksissään kärsien hiljaa haalistuvat näkymättömiin. Hukkuvat muistamattomiin. Lopultakin.

Cradle

Darkness is a cradle of the stars.

Fools and kings

Without fools kings are unhappy. Without kings fools are still happy.

Liekki

Ei tarvita paljon, että saa kynttilän liekin läpättämään. Tarvitaan paljon enemmän jos se sen itsekseen tekee.

Once

I breath again. Once again. A little stronger, a little deeper. I´m alive. Once again .'.

Virrat

Vuodet virtaavat, vuosikymmenet. Eksyt todellisuuteeni, puhallat pölyn pois virkkeistäni, värähdät niistä viiltävistä lauseista. Juuri äskön sinua sanoillani kosketin. Mennyt olen menojani jo aikoja sitten, vuosien virtaan. Seitsemän tähteä koskettavat äärettömän merensä tyyntä pintaa. Siellä kaukana valkeassa ikuisuudessa sulan ja aikana virtaan.

Aamutähden maa

Sen minkä enkeli minua kosketti, niin se pieni osa minusta jää jälkeeni. Yliluonnollisesta ja enkeleistä kerron vain koska et muuten minun todellisuuttani ymmärtäisi. Voit valita itse tämänkin sanoman tuojan, pimeän tai valon enkelin. Elin vain totuudesta. Kerran. Aamutähden maassa.

Snow angels

Snow angels on the frozen ground, in deep dark forest howls the devils hound. Owls of the night are watching you, your steps at the light of moon. Icy stars of sky fall down below, breathless glass angels soon to be gone. Crystal wind on top of the trees, make ancient music of the eternity.

Valot

Miksi minun täytyisi alistua valoosi, korostaa varjoillani rikkomattomia muotojasi? Elät valosta, minä pimeydestä. Meillä on yhteistä se, että jonakin päivänä sinäkin laannut pimeyden syliini. Et tässä maailmassa mutta toisessa. Se ei ole helvetti vaan unohdus. Monikaan ei tule meitä muistamaan. Hyvä niin. Harvat ja hyväksytyt tähtien. Ikuisesti.

Sydän

Minulla ei ole sydäntä. Tämän raskaan panssarin alla minä en ole kukaan. Ympäröiväni puristava pimeys, ajatukset hiiliksi hiipuvat mustaan. Kerran, jos vain sen yhden kerran saisin tuntea kun minunkin sydämeni rinnastani revittäisiin.

Kings and queens

Once we were kings and queens, once we were kings without queens. Crown and the king, a land without the ring. Nothing.

Valon aika

Kuka kynnet puiden maahan henkäisi? Kuka valon aikojen taa sulki peileillä vuorattuun raskaaseen arkkuun? Kuka avaimen hopeisen lukkoon katkaisi? Kenen linnan salissa neljä ritaria, loistava kuningas ja kalpea kuningatar? Ketä Te olette? Emme ketään. Mistä Te tulette? Aikojen takaa pimeästä; sieltä missä raskas avonainen arkku.

Vain kylmää hiiltä

Sinä olet savua ilman tulta, minä kylmää hiiltä mustaa. Annoit liekin hiipua, sitä syttymään ei saa palavin ajatuskaan.

Kivikantinen

Nämä sanat aloittavat sateita. Näistä lauseista syntyy lampia. Nämä virkkeet ovat jokia joita ei voi padoilla kahlita. Järvet kotia jokien, merestä kirja kivikantinen. Sinä yksin laivassasi et saa auki kantta kirjan sen. Repii myrsky mastot pienen aluksen. Nämä sanat ovat kannessa kirjan kivisen, alla merkin näkymättömän maailman rakentajien.

Sysipimeä

Kuu noussut on mustana, kosmoksen valot himmennetyt, tähdet pikeen kastetut. Latvat kuusien kankaalle maalaa eivät muotojaan karkehilla havuillaan. Sinä peittosi alla kammoat ulos maailmaan missä odottaa sysipimeä. Alla puiden juurien vuoteessasi, ei kiveen ole vielä hakattu nimeä. Olisiko aika sinunkin tutustua jo yösi varjoihin. Kunnes pois häviät kuten minäkin, taakse öiden sysimustien.

Terälehdet

Miksi minä kertoisin sinulle kedolla auringossa kasvaneelle kuusikoiden pitkistä varjoista? Pelkkä kosketukseni saa terälehtesi kuolemaan. Sanani sinut iäksi paleltumaan. Minä olen varjo. Et sinä tule minua ikinä ymmärtämään.

Lumihiutale

Poimin taivaalta enkelin. Kun avaan käteni se pois on sulanut tietenkin, kuin osa minustakin.

Taivaan kukat

Yön hengetär taivaan kukat loihtinut on taas hohtamaan. Kartan muinaisen avannut tuo nainen mustissaan. Yön pimein tunti maan verhoaa pehmeillä peitoillaan. Kukka pohjolan kulkijaa lehdon poikki johdattaa kutsuvalla valollaan. Yön lapset kukat taivaan joskus perii taas aikanaan.

Häät

Metsässä häät taivaan ja maan on kaikki kutsuttu. Morsiankin lumiseen huntuun puettu. Hongat ikivanhatkin syvään kumartaa, kun sulhanen taivaan tähdet maahan puhaltaa.

Kuura

Kun päivä kuolee iltaan ja kylmyys täyttää maan; katsoo vaeltaja nuotioltaan järvenselkää, joka lasipeitteen hauraan saa. Kuu valollaan huurteisen kukan maasta paljastaa. Poimii vaitonainen mies sen vain nähdäkseen kuinka jäisenä se hajoaa.

Ikiaikainen

Aikaa on täynnä ajan kirjat, aikaa ikiaikaista. Aikaa on yllin kyllin kansi kirjan aukaista. Aikaa on aatokset kullalla päällystää. Aikaa on surut, murheet haudata pimeään. Aikaa on sulkea ajan kirjat, aikaa ikiaikaista. Aikaa on liian vähän sanoa: sinua rakastan.

Rujon tytär

Vaik on kaunis varreltansa, särkynyt on sielun sisustansa. Rujon tytär rannalla, ei tapaa silmä kaivattua hahmoa. Aallot illaksi yltyneet lyö säälimättä rantaan kiviseen. Lailla korpin siipien tuo ääni raastaa hetken sen. Hämärästä kaislikkoon vene tyhjä huuhtoutuu. Tumma vesi niellyt syvyyksiin isän, miehen hyisiin pyörteisiin. Vaik oli isän sydän kiveä mustaa, niin siltikään ei löydä tarkoitusta. Miksi ei hänkin jo lähtisi ja kaiken tämän taakan jättäisi. Tumma vesi niellyt syvyyksiin äidin, lapsen hyisiin pyörteisiin. Ei voi auttaa metsäin kulkija, joka seisoo vastarannalla. Ei rujon tyttären talossa ole ollut vuosisataan asukkaita. Vain hahmot häilyy pihalla ja korpin siiven iskuja.

Viimeinen vaellus

Puun lehväin alla polku taittuu katoaa. Aurinkoisen päivän säikeet sade hopeoi oksillaan. Vihreyden keskellä pensaat tuuleen taipuvat. Nuo myrskypilvet taivaiden kaukaa saapuvat. Kallioista kumina vasaran, taivaan miekka vilkahtaa. Tummat harsot ylitse matkaa ne tienoota syleilee varjoillaan. Matka tärkein kulkijan ei kiire paina askeltain. Sillä määränpäähän saapuessaan vaeltaja palaa poveen äiti maan. Jää peittänyt on kesän askeleet, pudonneet ylleen lehdet koivujen. Kun metsänneidon kasvot nään, niin sinne ikimetsään jään. Usva viileä peittonaan puiden lehväin alle uinumaan.

Aaveet

Pakenin pöytälaatikkooni auki revittyinä paperilla makaavia lauseiden luurankoja. Huutavat sanojen lihaa luidensa peitoksi, janoavat päästä elämään. Aukeille arkeille asettuvat asumaan. Raivaavat esteet tieltänsä. Vähät ne välittävät minun peloistani tai haluistani. Armottomat aaveet.

Unet

Välillä pitää päästää enkeleitäkin uniin. Pimeyden sekä valon. Kunhan muistat ne aamulla vapaiksi taas laskea. Raskaat ajatuksesi musertavat ne alleen. Mietteesi ne kuihduttavat. Siivekkäitä luurankoja ei kukaan halua varjoihin kantaa, haudata alle tummien aatosten. Enkä minä kiveen halua kirjoittaa teoistasi. Hyvää yötä, levollisia unia.

Hetki

Miksi minä kertoisin sinulle taivaasta? Et sinä sinne kanssani koskaan todella halunnut. Olemme nyt täällä. Sinä siinä ja minä tässä. Ihmisenä halusit yhden hetken, minä enkelinä ikuisuuden. Siipeni ovat ehkä mustat mutta ne kantavat läpi tämän maailman. Meidän maailmamme.

Kylmyys

Ei huurteisina välkkyvät taivaiden hopeiset naulat. Ei kristalleina aamuisessa auringossa kimaltelevat hanget. Ei kirkkaat jäiset tikarit räystäillä. Ei hyytävän pistävä viima kasvoilla. Ei jäisen polttava kosketuskaan saa ajatuksiani sinusta kylmiksi muuttumaan.

Harmaalatva

Seisoo ukko iänvanha laella vaaran harjanteen. Tarttuu tuuleen harmaalatva, hukkuu myrskypilvien syleihin. Murahtaa vielä yhdesti kun kaaren piirtää maisemaan. Katkeaa oksat alla ajan painon, maa raskaasti kerran kumahtaa.

Taivaansydän

Kuulen tähtien tuikkivan, sydämesi äänet kaukaisuudesta.

Valokuvat ja tekstit © Jani Lehtola | Kuvat Korpisen kylältä