Toimintakertomus vuodelta 2010
- Pilkkikilpailut 3.4. pidettiin Jaurakkajärvellä. Tilaisuudessa kävi reilut 100 h.
- Senioripäivät olivat kerran kuukaudessa. Mukana Paula Ylitalo syyskauden ajan. Seniorikerholaiset tekivät retken Puolangalle heinäkuussa.
- Yhteistyö Srk:n kanssa: 21.3. Sarakylään, 5.4. Pudasj srk-vierailu Näljänkään, 11.4. Puolangan srk-vierailu, syyskuussa nuotioilta thaimaalaisten kanssa mukana khra Oskari Holmström ja diakoni Leena Loukko. Askanmäessä yhteinen jumalanpalvelus kekrin aikana.
- Kupsoon järjestettiin 75 hengelle kahvitus Muhoksen Honkalan koulun oppilaille ja opettajille toukokuussa. Kesäkuussa kunnostettiin Kupson reittejä ja vessat sekä vietiin halkoja.
- Kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila vieraili kaksi kertaa kylätalolla seniorikerhon vieraana huhtikuussa ja heinäkuun kyläjuhlassa 5.7. Juhlan yhteydessä valittiin 1. saunapehtooriksi Martti Lehtola. Vastanheiton MM-kisan voittivat Pauli Määttä ja Kyllikki Syrjäpalo. Saunarunokisan voitti 10-vuotias Annika Palo. Tapahtumassa 80 h.
- Kylätalon ulkorakennuksen remonttia jatkettiin Jomman hyväksymän hankesuunnitelman mukaan. Sauna ja takkahuone saatiin valmiiksi ja niihin laitettiin sähköt. Saunaan saatiin vesi- ja viemäri.
- Mökkiläistapaaminen pidettiin heinäkuun lopulla. Mukana oli noin 50 henkilöä. Rantaan tehtiin laavu, jossa on ollut kyläläisten yhteisiä nuotioiltoja.
- Kylätalon asuntopäätyyn saatiin vuokralaiset kesäkuun alusta. Thaimaalaiset marjanpoimijat olivat heinäkuun lopulta lokakuun alkupäiviin.
- Kerttu ja Kauko -hankkeen kautta työllistettiin neljä työntekijää. Yksi työntekijä heinäkuun 5. päivästä vuoden loppuun ja kolme työntekijää oli syys- lokakuun ajan.
- Syyskuussa osallistuttiin Syötteen kyläpäiville ja Sun Cafen avajaisiin Puhoksella sekä Livon Kyläkuhinoihin. Marraskuussa oli Kyläkuhinat Kylätalolla. Mukana 70 henkilöä.
- Marraskuussa pidettiin Korpisen metsästysseuran ja Malisen Erän peijaiset Kylätalolla.
- Joulukuun 19. päivä oli juhla ja kauneimmat joululaulut kylätalolla. Kolmea vauvaperhettä muistettiin pienillä paketeilla.
- Valokuvauskilpailu pidettiin kesän aikana. Mukana oli viisi osallistujaa. Kilpailun voitti Tuija Vikström. Kuvista tehtiin 8 kortin korttisarja.
- Tiedottamista kehitettiin. Pj Jani Lehtola on päivittänyt kyläsivuja ja vastannut tiedottamisesta. Asioista on kerrottu ilmoitustauluilla, paikallislehdissä ja verkkolehdessä.
- Kylätalon pirttiosan vuokraamista on tehostettu. Kylätalolla on ollut 37 eri tapahtumaa, joihin on osallistunut 609 henkilöä.
- Kokouksista: Johtokunta on kokoontunut 7 kertaa. Johtokuntaan kuuluivat: pj Jani Lehtola Perä-Korpiselta, vpj Jorma Syrjäpalo Siivikosta, Jaurakan edustajina Anneli Alatalo ja Asta Herukka, Malisen edustaja Mauri Väyrynen, mökkiläisten edustajina Toivo Piira ja Eero Kaikkonen, Perä-Korpiselta Jaakko Piira, Pirkko Moilanen-Lehtola ja siht./rh Rauni Räisänen.
- Yleinen kokous pidettiin helmikuussa.
- Näkyminen eri medioissa: Korpisen kylän asioista kerrottiin Uutispuuro-lehdessä, Kalevassa, Pudasjärvi- ja Puolanka-lehdissä, Radio YLE Oulussa kaksi kertaa sekä verkkolehdessä.
- Kyläseuran jäsenkirjoilla on ollut 125 henkilöä. Jäseniä on rekisterissä 52 nais- ja 48 miesjäsentä. 5 e suuruisen jäsenmaksun on maksanut 70 henkilöä ja 3 e suuruisen jäsenmaksun 2 henkilöä.
Toimintasuunnitelmaehdotus vuodelle 2011 (.rtf)
Kyläseuralla vilkas toimintavuosi 2009
Korpisen Kyläseuralla on takanaan tapahtumarikas toimintavuosi, jonka aikana saatiin alkuun kylätalon korjaushanke KIHA 1. Hankkeeseen saatiin TE-keskuksen myöntämää avustusta. Mittavat ulkorakennuksen korjaustyöt teettivät töitä hartiavoimin sekä työllistämistuella heinäkuusta marraskuun loppuun palkatulla Jani Lehtolalla että monilla mukana olleilla talkoomiehillä. Vuoden loppuun mennessä talkoita on jo tehty kaikkiaan 580 tuntia. Eniten talkoissa ovat olleet Martti Lehtola ja Pentti Räisänen. Jaurakkajärven pilkkikisat pidettiin 11.4. lankalauantaina kauniin sään aikana ja väkeä oli tapahtumassa ennätysmäärä. Osallistumislipukkeita myytiin 80 kappaletta, ja väkeä kävi munkki- ja nokipannukahvilla yhteensä n. sata henkilöä. Yhteistyötä seurakunnan kanssa pidettiin. Seurakunta järjesti 2 kertaa jumalanpalveluksen sekä alttaritaulun käyttöönottojuhlan. Taulun toteuttivat Jani Lehtola ja Pentti Räisänen kyläkoulun vanhoista Raamattuaiheisista opetustauluista. Naapuriseurakuntien kanssa jatkettiin kanssakäymistä siten, että Puolangan seurakunta teki vierailun pääsiäisen toisena pyhänä 13.4. kylätalolle. Askanmäessä oli puolestaan seurakuntien yhteinen jumalanpalvelus kekrin 2.päivän iltana. Vapunaattona oltiin kahvijärjestelyissä Peltolan uuden navetan avointen ovien tapahtumassa. Kesän aikana pidettiin lähes joka kuukausi aherrusta vaatinut yleisötapahtuma tai juhla, joten eri tapahtumissa oli kävijöitä muutama sata henkilöä. Kupson Kutsun juhlavaellustapahtumia vietettiin kahteen otteeseen: kesäkuun 14.6. ja 28.6. Toimijat mukaan lukien noin 80 henkilöä osallistui vaelluksille. Mukaan olisi sopinut väkeä enemmänkin. Oppaana oli Jorma Alatalo ja kisällinä Jani Lehtola. Naiskööri oli mukana ruoka- ja kahvijärjestelyissä. Heinäkuun puolivälissä koettiin mielenkiintoinen yllätys, kun 11 miehinen kanoottiporukka löysi Korpijoen kauniin jokimaiseman. Miehet meloivat joella kahden päivän ajan ja yöpyivät kylätalolla. Kokkikaarti Merja Putulan johdolla järjesti miesporukalle ruokahuollon. Miehet itse lämmittivät saunan ja kehuivat löylyjä hyviksi. Heinäkuussa ollut Kyläjuhla ja Jumalanhaudan hartaus olivat sen sijaan vähäväkiset juhlat. Niihin osallistui yhteensä noin 50 henkilöä. Kyläjuhlan ideoiminen ja kehittäminen on jatkossa laitettava mietintämyssyyn. Heinäkuun lopulla pidetty kirpputoritapahtuma sai väen liikkeelle. Kylätalolla myytiin vintille kertynyttä koulun vanhaa jäämistöä, kuten pulpetteja, opetustauluja ja kirjoja. Väkeä kävi talolla arviolta noin 60 henkilöä. Koska myytävänä ollut tavara oli edullista, tavarat menivät aika hyvin pois nurkista pyörimästä. Kyläseuran naiset myivät myös kahvia ostoksia tehneille. Heinäkuun lopussa tuli Kylätalolle 20 marjanpoimijaa Thaimaasta. He viipyivät Korpisella lokakuun alkupäiviin. Kyläseura järjesti nuotioillan yhdessä seurakunnan kanssa. Kieliongelma oli suurin ongelma, sillä kukaan kyläläinen ei ollut opetellut yhtään thaisanaa edellistalvenkaan aikana. Thaimaalaisetkin olivat jättäneet englanninkielen opiskelun sikseen. Kyläseuran talouden kannalta marjanpoimijat ovat niin tärkeät, että jos heitä ei tule ensi kesänä, kyläseuralla on totinen paikka. Elokuussa pidettiin Holapan pihamaalla kalastusaiheinen tapahtuma, jossa mukana oli oman väen lisäksi väkeä Lylykylästä ja Suolijärveltä. Mukana oli noin 30 henkilöä. Iijoen kalastusalueen pj Jari Jussila oli muun muassa tapahtumassa kertomassa siirtoistutettujen Ii- ja Korpijoen lohien kuulumisia. Lokakuussa tehtiin Kylätalon rantaan makkaranpaistolaavu. Se sijaitsee kauniilla paikalla Korpijoen törmällä. Laavun hirret saatiin lahjoituksena Kerttu Väyryseltä puretusta vanhasta Pohjolan talosta. Viime vuoden aikana seniorikerho pyöri tuttuun tapaansa kerran kuukaudessa. Kerholaiset tekivät retken Syötteelle. Loppuvuodesta yritettiin saada kerhoa muutettua Liisa Törmäsen ohjaamaksi käsityön virikepiiriksi, mutta alkutunnelmien mukaan se ei senioreita kiinnosta jatkossa. Kerhoon on pyydetty aina joku virkahenkilö mukaan kertomaan ajankohtaisista asioista. Seniorikerholaisten ruokailusta huolehtivat pääasiassa Anneli Alatalo, Annikki Ylitalo, Annikki Alatalo ja Liisa Putula. Kerhoissa oli keskimäärin mukana 10 henkilöä. Retkiä ei tehty ollenkaan, koska mukaan ei saatu tarpeeksi väkeä. Kauneimmat joululaulut ja joulujuhla vietettiin 13.12. Mukana oli 50 henkilöä, joiden joukossa mm. kylällä asuva Puolangan kanttori Elisa Ojala miehensä ja poikiensa kanssa. Perhettä muistettiin ns. hammasrahalla. Elisa johti laulamista. Kyläseuran tapahtumista on tiedotettu lehti-ilmoituksilla, lehtijutuilla, viiteen ilmoitustauluun laitetuilla ilmoituksilla ja puskaradiolla. Jani Lehtola on ollut tiedotusvastaavana, joten hän on päivittänyt myös www.korpinen.org -sivut. Kyläseuran puheenjohtajana oli Antti Ylitalo. Johtokuntaan kuuluivat Anneli Alatalo, Rauni Räisänen (siht.), Jani Lehtola, Asta Herukka, Jorma Syrjäpalo, Mauri Väyrynen, Aarne Putula, Pirkko Moilanen-Lehtola ja Pentti Ylilehto. Johtokunta kokoontui 9 kertaa. Vuosikokous pidettiin helmikuun 22. päivänä. Mukana oli johtokunnan lisäksi noin kymmenen henkilöä. Yhdistyksen jäsenrekisterissä on 120 jäsentä, joista jäsenmaksunsa maksaneita oli 80. Nukkuvia jäseniä on kyläseuran kirjoilla liian monta. Kyläseuran suurena haasteena on jatkossa, miten heidät saadaan aktiiviseen toimintaan mukaan? Ahkerin talkooporukka koostuu samoista henkilöistä, joilla alkaa pian askel painaa.
Toimintasuunnitelmaehdotus vuodelle 2010 (.rtf)
Toimintakertomus vuodelta 2008