Nähtävyydet
Poikavaaran taukotulipaikka
Poikavaaran rinteeseen avattiin Viettelys-niminen taukotulipaikka syyskesällä 1998. Suhteellisten hyvien teiden johdosta autolla on mahdollista päästä aivan grillikodan viereen. Tulipaikalta on komeat näkymät koko Korpisenjärven alueelle. Makkaraa pääsee grillailemaan myös talvisin lähellä kulkevan moottorikelkkareitin ansiosta.
Kirkashete
Komeaan kirkasvetiseen luonnon muovaamaan hetteeseen matkailijat ovat heitelleet lantteja ja toivoneet
kuka mitäkin jo vuosikymmeniä. Hetteelle saavuttaessa on autotien varressa UKK reitillä oleva laavu, jossa voi pitää tulta ja myös
tarvittaessa yöpyä.


Puut heijastuvat hetteen pinnasta. Kuvassa erottuu myös pohjaa.
Malisensuolla UKK-reitin varrella nousee jyrkkä Ohtakuljun kalliokko Ison Ohtalammen rannasta.
Lähes pystysuoraa pudotusta on toistakymmentä metriä.
Jumalanhauta on yksi Suomen suurimmista hiidenkirnuista.
Hiidenkirnu on kalliossa oleva painauma. Hiidenkirnut ovat
syntyneet veden pyörittäessä isoa kiveä tai kiviä, jauhinkiviä eli
pyörrekiviä, paikoillaan, jolloin ne ovat kaivertaneet kallioon
melko symmetrisiä kattilamaisia muodostumia. Joitakin hiidenkirnuja on ihmisten toimesta tyhjennetty ja jäljelle jätetty muutamia
jauhinkiviä pohjalle. Jumalanhauta on kuitenkin täysin koskematon kivipeitteineen. Hiidenkirnujen
syvyys voi olla useita metrejä. Jumalanhaudan syvyys on noin
15m,leveys noin 30m ja se on syntynyt viimeisen jääkauden lopulla noin 9 000 vuotta sitten.
Vesistö
Korpista ympäröivät useat vaarat, joiden kainalossa ja luonnontilaisten vesistöjen äärellä voi nauttia puhtaasta
ja raikkaasta ilmasta.
Lukuisat järvet, joet, purot ja lammet tarjoavat kalastajille arvokalasaaliita.
Perimätiedon mukaan lähialueella Siika- ja Jaurakkavaaran puroilla ovat aikoinaan liikkuneet
myös helmenkalastajat.
Kuvissa hete Jokijyrkässä, Korpijoen ylittämiseen käytettävä vene UKK-reitillä sekä Ollinlammen laavu.